Laskosten kaavoittaminen pääntielle

Kaavapalapeli -postauksessa kerroin laskoksista, jotka halusin saada paitaani. Niinpä lisäsin Burdan (2 / 2014) puseron kaavaan pääntielle neljä laskosta tuomaan lisää ilmettä muuten yksinkertaiseen malliin. Kuva alkuperäisestä mallista löytyy em. postauksesta. Valmiin tuotoksen kuvan postaan aivan lähipäivinä.

Tein sen näin:

1. Kopion alkuperäisen kaavan kaava-arkilta paperille, leikkasin sen ilman saumanvaroja ja kiinnitin pöydän pintaan washi-teipillä (Teippitarhasta), joka irtoaa helposti pöydän pinnasta ja ohuesta kaavapaperistakin. Piirsin uuden linjan pääntietä varten, sillä halusin siitä avaramman. Käytin viivoittimena toista puseroa, jossa oli juuri sopiva pääntie.

Olin jo sommitellut sopivat paikat laskoksille mallinuken päällä (katso Kaavapalapeli-postaus). Keskimmäisten välin tuli olla 7 cm ja seuraavat tulisivat niistä 6 cm päähän. Merkitsin paikat pääntielle. Vedin laskosten linjat helmaan asti. Kyljen puoleisen linjan täytyi kulkea muotolaskoksen kärjen kautta (katso seuraavasta kohdasta miksi) ja oikean puoleisin vetäisin sen ja keskietulinja puoliväliin.




2. Kainalon alla oleva muotolaskos oli turha, kun pääntien laskoksista tuli väljyyttä riittävästi. Siirsin sen siis pääntielle, jossa tilaa tarvittiin joka tapauksessa. Poistin ensin kaula-aukosta ylimääräisen osan, ja leikkasin sitten viivan muotolaskoksen kärkeen asti auki ja suljin muotolaskoksen.





3. Leikkasin molemmat vetämäni viivat kokonaan auki ja siirsin kaavan osia niin, että laskoksille tuli pääntieltä mitattuna 5,5 cm tilaa. Laitoin kaavojen alareunat tarkasti samalle tasolle ja kiinnitin palaset jälleen teipillä.




4. Asetin puhtaan kaavapaperin osien päälle ja jäljensin ääriviivat ja laskosten paikat.





5. Suljin laskokset ja suoristin pääntielle tulleen portaan.






6. Leikkasin leikkuukaavat, kun laskokset oli vielä taiteltuna. 

Tässä vaiheessa kannattaa tehdä myös pääntien muotokaitaleen kaava. Itse tajusin sen vasta jälkeenpäin, mutta tässä vaiheessa se käy vaivattomasti. Aseta vain kaavapaperi pääntien päälle ja jäljennä muoto. Muotokaitale voi olla esimerkiksi 5 cm leveä.





7. Avaa teipit, suorista kaava ja piirrä puuttuvat saumaviivat. Tadaa, kaava on valmis!

Kaavastani jäi kyljen puoleisen laskoksen yläkärki vähän tyngäksi, joten askartelin siihen jatkopalan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti